Jatkan tässä nyt sitten taas blogiani kertomalla lisää hevosestani ja hieman itsestäni.
Barbuhan on siis Puoliveritamma (synt. 1998) säältään noin 174cm eli ei mikään pieni. Blogin nimestä voi varmaankin saada sen käsityksen=D. Tuo Pikku-Barbu nimi on tullut siitä kun barbu pelkää kaikkea täysin "tyhmiä" asioitakin.
Eli yleensähän iso koetaan rohkeaksi, joten nimi pikku kuvaa ehkä paremmin, tai en tiedä päättäkää itse:D Esimerkiksi pikkulapset on niin pelottavia. Lisäksi kännykkä, klipperi,kamera,maneesin iso-ovi. Eniten siis barbu pelkää niitä pieniä kummallisia ääniä. Mutta ihme kyllä autoista, mönkijöistä barbu ei ole moksiskaan.
Barbu tuli siis sen edellisille omistajille Virosta. Sen kasvattajalta Gunnar Klettenberiltä.
Barbu hankittiin estehevoseksi, mutta lopulta kieltojen määrä kisoissa alkoi näyttää siltä, että esteet eivät ole sen juttu. Koulussa Barbulla on erittäin paljon potentiaalia pitkälle.
Kerran sitten kävin kokeilemassa barbua, vaikka ponia olin etsinyt. Veljeni soitti minulle kerran ja pyysi minua tulemaan kokeilemaan hänen tyttöystävänsä hevosta. Veljeni sanoi, että "Eihän sen tarvii olla just poni", silloin ajattelin, että joo kyllä on sitten aivan toisesta päästä. Olin käynyt kerran Barbua katsomassa eräässä estevalmennuksessa. No sanoin sitten, että voinhan minä tulla kokeilemaan. Ja muistan kun ajattelin että en mä kyllä sitä haluu ku se on niin iso. Mutta kappas kukas tallissa asuukaan jonka nimi kyltissä lukee omistajan kohdalla minun nimeni:D.
Barbu siis sai jäädä samalle tallilleen kun se oli entisillä omistajilla. Siitä onkin ollut suuri apu sillä siellä on aina joku joka jonkin verran tuntee Barbun, jolta sitten kysyä apua:)
Kävin kyllä katsomassa muitakin hevosia, sillä valmentajani sanoi kun kerran kävin hänen tunnillaan kokeilemassa barbua, että minun ei kannata enään ponia ostaa kun ponivuodetkin kohta loppuu. Sitten minä vuokrasin siis kesäkuusta syyskuulle asti kolme kertaa viikosta barbua käyden siellä valmennuksessakin. Kunnes sitten syyskuussa siitä tuli omani!
Kuten edellisessä tekstissä tulikin niin käyn siis Sari Aminoffin valmennuksessa jonka kanssa aloitin silloin kun aloitin Barbua vuokraamaan.
Ennen Barbua minulla ei ole käynyt oikein tuuri hevosasioissa. Sillä aina on tullut joku huonolla opetuksella varustettu talli vastaan.
Aloitin ratsastuksen 3-vuotiaana eräässä ratsastuskoulussa, jossa ei kovin hyvä opetus ollut. Hoidin siellä joitakin poneja.
Siirryin sitten yhden kaverini kanssa joskus viidennellä luokalla yhdelle pienemmälle tallille jossa oli ihan hyvä opetus aluksi. Siellä sain uusia ihania ysätäviä. Sain touhuilla siellä vapaasti hevosten kanssa, joka tietenkin kehitti tosi paljon hevostuntemusta verrattuna mitä ratsastuskoulussa koin! Kuitenkin opetuksen taso huononi ja opettaja ei ollut enään mukava joten rupesimme uuden kaverini kanssa( vanha lopetti ratsastuksen) etsimään uutta paikkaa.
Seuraavaksi sain vuokraponin, oikeastaan ihan sattumalta tuli eteen tämä tarjous. Koeratsastus oli lupaava. Aloin vuokraamaan ponia. Ajattelin, että tässä se on kauan odottu edityksen askel ratsastukselleni! Sillä sovimme että kisaisin koulua ponilla ja sekä valmentautuisin.
Lopulta siinä sitten kävikin, että ristiriitoja omistajan kanssa valmennuksista ja muusta. En päässyt niin usein valmennukseen kuin olisi ollut hyvä. Joten ongelmiahan se teetti. Ja lopulta omistaja irtisanoi sopimuksen.
Sitten kun kuulin että meillä olisi nyt sen verran varaa että saisin ponin. Olin innoissani, mutta samalla hieman hämilläni sillä melkein koko elämäni ajan oleva unelma oli toteutumassa! Aluksi kävimme siis katsomassa poneja, kunness se vaihtui hevoseen.
Välissä kävin eräällä tallilla vähän aikaa yksityisopetuksessa kunnes sitten tuli kuviohin Barbara ja tähän asti paras ratsastuksen opettajani.
Tähän astiseen hevosharrastukseeni on kuulunut monia muitakin hevosjuttuja kuten leirit ja ystävieni hevoset, joilla ratsastin jonkinverran. Vuokraponiakin etsin silloin ahkeraan ennen tuota yhtä vuokraponia.
Toivottavasti Barbara sitten pysyy minulla, ja etenemme kohti toista unelmaa kilpailemista niin pitkälle kuin mahdollista. Helppoa se ei tule olemaan, mutta uskon että se ei ole mahdotonta.
