Jossittelua

Eilen tuli jotenki todella surullinen olo ja olin aivan maassa. Kävimme vaihtamassa kipsin ja otettiin tikit leikkaushaavoista. Kipsimies joutui vähä muuttamaan nilkanasentoa, koska ei ollut ihan 90 asteen kulmassa. Se ei sattunut kauheasti, mutta kun lähdin keppien kanssa kävelemään kipu tuli. Jalkaan sattui ihan helvetisti. Sain kipulääkettä ja jalan laitettua vähän koho asentoon, joka helpotti oloa heti. Kaikki oli hyvin kuvissa. Nilkka ei oikein vaan pitänyt tosta asennon muuttamisesta.

Kotona tuli sitten sellainen olo, että en parane tästä ikinä! Olin ajattelut aikaisemmin positiivisesti enää jäjellä 4 viikkoa jo kaksi viikkoa mennyt. Nyt ajattelen vielä on yli 3 viikkoa jäljellä. No yritän itselleni toitottaa tuota positiivista ajattelua. Lisäksi rupesi pelottamaan mitä kuntoutus tuo tullessaan sitten kun kipsin saa pois? Ja ainiin kipsiä ei välttämättä oteta 3 viikonpäästä. Että todella kiva. Mutta silloin saan varmaan jo kyllä astua kipsikengän avulla.  Kun kipsi oli poissa tikkien poiston ajan, jalka tuntui todella oudolta! Ihan sellaiselta hauraalta ja halusin äkkiä kipsin takaisin, koska tuntui että joku puuttui (no niinhän siitä puuttuikin) Pelkäsin kokoajan, että liikautan kinttuani jotenkin, että kaikki luut menee ihan mukelis makkelis. Kipsi mies rauhoitti kuitenkin, että ruuvit ja levy pitää todella hyvin luut paikallaan eikä ne ihan heti lähde pois paikoiltaan.

Mietityttää vaan, että miltä tuntuu sitten kun kipsi lähtee ja jalka on ihan paljaalla, ja sillä pitäisi ruvetä astumaan. Sattuuko se? Pelkään varmaan, että jalkani luut murtuu uudestaan kuntoutumisessa vaikka niin ei voi käydä, kai?

Viime jouluna, kun kaikki oli vielä hyvin.

Kaikista ärsyttävintä on katsoa peilistä itseään. Kun katson, mietin, että voiko se todellakin olla minä jolla on tuo tyhmä kipsi jalassa ja kyynärsauvat käsissä. Minulla jolla ei ole koskaan ennen murtunut mikään ja ei ikinä ole tapahtunut hevoselta tippuessa mitään kauheaa. Minä joka tipun harvoin on nyt ilman ratsastusta monta viikkoa jonkun tyhmän tippumisen takia!!! Mitä jos en olisikaan ratsastanut silloin sompulla tai olisin saanut sen pidettyä aisoissa vaikka se pelästyi?

Mitä tekisin nyt jos en olisi tippunut. Tiedän sen mitä tekisin mahdollisesti. Menisin tänään varmaankin akintunnille hyppäämään Tessalla. Nyt menen vain istumaan katsomoon kun muut hyppäävät. Illalla olisin innoissani huomisesta jouluratsastuksesta. Pidän oikeasti joulusta, mutta nyt tuntuu, että jos voisin hypätä sen yli niin tekisin sen. En tiedä onko minun järkeä mennä huomenna katsomaan tallillamme sitä kun kaikki ovat niin iloisina joulusta. Koristelevat hevosiaan ja kertovat joulusuunnitelmistaan. Tosin olisi ihanaa jos oma mielenikin tulisi paremmaksi. Ainakin haluan peittää huonon oloni, koska en halua pilata muiden joulumieltä.


Tiedän asiat voisivat olla pahemminkin, mutta ne voisit ihan yhtä hyvin olla paremminkin. Mutta tällä nyt pitää elää ja sitten muistelen tätä joulua ensi jouluna, kun koristelen hevosta jouluratsastusta varten ja kerron joulusuunnitelmistani. Tämä on silloin vain muisto muiden joukossa.


mutta kuitenkin:

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! Ja kiitos lukijoille, joita on tullut vielä lisääkin! :)