lauantai 13. heinäkuuta 2013

Elämää Saksassa

Vaikka olenkin täällä Saksassa vaan kuukauden, elän täällä ns. arkea. Oikeastaan voisi sanoa, että asun yksin täällä, koska mun kämppis on aika harvoin kotona ja jos on niin yleensä iltaisin vaan nään sitä. Joudun täällä tekemään kaiken niin kuin omassa kämpässä tekisin. Siivoan, käyn kaupassa, teen ruokaa, tiskaan ja pesen pyykkiä. Kotona tietty olen näitä tehnyt, mutta aina on ollut joku jonka kanssa jakaa nämä tehtävät. Olen siis täällä hypännyt ihan aikuisen elämään, vaikka kuulostaakin ainakin omaan korvaan tyhmältä ja ajattelette varmaan, että voivoi nyt se tuolla itkee kun joutuu ite tekemään kaiken. Nojoo, mutta asia olisi paljon yksinkertaisempi, jos olisin Suomessa. Tuttuja ihmisiä olisi kuitenkin ympärillä, kaupassa on helppo käydä, kun tuttuja ruokia ja jos ei ole ne lukee omalla äidinkielelläni, mitä ne sisältää ja olen kuitenkin tutussa kotimaassani!
Täällä mulla oli vastassa ihmisiä, joita en ollut koskaan ennen nähnyt ja joudun kommunikoimaan heidän kanssaan vieraalla kielellä. ( vaikka onneksi alkuun oli auttamassa vähän mun pomo, joka puhuu suomea). Kaupassa olin alkuun ihan hukassa ja tuntu etten löydä mitään järkevää. Miettikää täällä lähes kaikki kaupat on kuin lidlejä ja en ole kauheasti lidlissä käynytkään Suomessa. Ja kaikki lukee Saksaksi! No ei auta muuta, kun yrittää saada mieleen koulussa opittuja ruokasanastoa ( ja olen siis vasta saksan aloittanut lukiossa). Onneksi olen pikkuhiljaa ruvennut löytämään aineksia mistä tehdä järkevästi ruokaa, josta riittäisi vaikka kolmeksi päiväksi.
Olen oppinut paremmin myös katsomaan mitä ostan, eli jos löytyy halvempi vaihtoehto otan sen. En halua tuhlata rahojani.

Se mun "vara" pomo on tosi mukava ja hänen miehensä, koska he ovat kuskanneet mua kauppoihin ja sinne Hampuriin. Lisäksi mun vara pomon kanssa on helppo puhua englantia. On järkyttävää miten huomaan välillä jälkeen päin, kun olen sanonut jotain, että miten päin peetä sanoinkaan asian. No onneksi, mut on ymmärretty suurimmaksi osaksi :)
Olisi kuitenkin kivempaa, jos olisi jotain mun ikäsiä enemmän, joiden kanssa viettää myös vapaa-aikaa. Tallilla vaan ei ole helppoa tutustua kenenkään, kun tuntuu että kaikki käy milloin käy. Lisäksi tuntuu, että kokoajan tulee vastaan uusia ihmisiä ja tuolla on oikeestaan tosi paljon vähän vanhempaa väkeä.



Tänään tallilla käytiin kunnon maastossa. Siellä on siis ihan ratsastusreiteiksi tehtyjä reittejä. Ja kun kysyin kuinka iso metsä oikein on niin vastaus oli, että ISO! :D
Lisäksi ratsastin sen 5 vuotiaan. Pomon tyttö avusti mua. Huh, voin sanoo, että mua eikä heppaa ei ihan helpolla päästetty :D Tää heppakin kokeilli pariin otteeseen mun reaktiokykyä tekemällä jotain ihme pukkikiitoa, kun vähän alkuun raipalla käskin. Tämän jälkeen ei sitten enää haitannutkaan.... Voin kyllä sanoa, että kyllä siinä sydän vähän pamppaili, koska edellinen hurja putoaminen on vielä takaraivossa.... No mutta toivotaan ettei se enää tee tollasta.. ( Joo ku näin kirjotan niin saatte varmaan seuraavana lukee jotain ambulanssi kertomusta :D)

Ainiin oon kai unohtanu kertoa, että käyn siis joka päivä tallilla, ja olen siellä suunnilleen 6 h riippuen kuinka paljon hommaa on.

Kännykkä ei anna lisäillä mitään kuvia, joten tyhjennän sitten kotona puhelimen kuvat tänne :) Nokian kännykkäänkään ei pysty ilmeisesti lataamaan edes blogger sovellusta?!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Saksassa part. 2

Sain mun puhelimeen toimimaan wlan verkon, eli nyt kämpillä mulla on rajaton netti käytössä, Jee! Mutta vain tää puhelin vaan :/

Tallilla on mennyt hyvin. On ollut hienoa nähdä joka päivä vähän tasokkaampaa ratsastusta. Mutta toisaalta täällä on asioita joita en voi käsittää. Yksi niistä on se, että melkeen jokaisella ratsastajalla on kannukset ja siis täällä ratsastelee paljon myös sellaisia keski-ikäisiä ja sen ylittäneitä, jotka ei niitä osaa käyttää oikein. Se on vähän niin kun vakio varuste täällä. Ja sitten ratsuttaja ratsuttaa niiden jäljiltä niiden hevoset. Täällä on on ihan tavallista omistaa hevonen ja käydä vaikka vaan viikonloppusin, koska ei ole aikaa....
On kyllä ollut hauska huomata kuinka paljon täällä käy miehiä. Täällä on jopa pari sellasta varmasti yli 70v pappaa.

Olen ratsastaessa huomannu, että mun on aika vaikee pitää rentoina ja pitkänä jalkoja... Voi olla että pidän täällä pidempiä jalustimia, en tiiä, mutta eiköhän sekin ajan kanssa korjaannu. Kotona pitää laittaa pidemmät jalustimet ja mennä myös ilman niitä!!

Menin tänään yhen ihanan hepan, joten hirveen symppis heppa. Se on sellasseen vanhan rouvan hevonen. Tosi osaava, mutta tää omistaja ei osaa siltä vaatia oikein mitään. Sitä ratsastaa läpi yksi Aline, joka on mun "vara pomo".
Oon myös ratsastanut sellasta erikoista heppaa, joka on tullut Suomesta, mutta alunperin jostain Latviasta. Se pelkää muita hevosia jonkin verran, joten aina on vähän katottava, että missä menee. Se ei oo ihan niin osaava, mutta aika paljon potentiaalia ainakin mun mielestä :) Lisäksi oon mennyt yhtä 5vuotiasta. Tosi mageet liikkeet!
Menin myös kerran yhtä Kallea, joka oli tosi hieno ja mun piti mennä sitä enemmänkin, mutta sitten pomon ja sen hevosen omistajan kesken tuli jotain erimielisyyttä ja kuulemma aika yleistä.

Käytiin Alinen ja sen miehen kanssa maanantaina myös Hampurissa shoppailemassa. Käytiin syömässä myös ihan sika hyvässä pikaruokalassa. Siellä kaikki hampparit on tuoreita eikä mitään mäkkärin tapsia sukkahikilättyjä :D

Mulla on vielä yli pari viikkoo jäljellä täällä. Toisaalta tuntuu että olisin ollut täällä ikuisuuden, mutta toisaalta tuntuu että vastahan mä tänne tulin!

Täällä Saksassa on aika hullun halvat tallipaikat! Toikaan paikka ei maksa paljon mitään siihen verrattuna mitä se maksais jos noi puitteet olis suomessa. Täällä on tosi upeet maastotkin. Ihan ratsastusreitiks tehtyjä reittejä. Vaikka tää on enemmän koulutalli, täällä on myös maastoesteitä ja Derby kenttä ja myös kaks erillistä juoksutus maneesia kahen ratsastus maneesin lisäksi ja tietenkin kolme eri kenttää. Kaiken huipuksi ravintola, josta näkee maneesiin :D

Olen puhunu nyt oikeestaan vaan englantia ja sen mun pomon kanssa Suomee. Mutta sekin on nyt Suomessa. Sen tytön kanssa oon vähän puhunut kanssa suomee, kun se sitä osaa. Oli muuten jotenkin tosi outoo eilen puhuu "pitkästä aikaa" suomee sen kanssa, kun se mun pomoki oli lähteny jo lauantaina suomeen, ja siitä asti olin puhunu englantia kaikille.
Saksaakin osaan jonkin verran, mutta tuntuu niin paljon luonnollisemmalta puhuu englantia. Luulen ettei siitä tulis mitään jos puhuisin saksaa, koska en muista enkä edes osaa kauheasti. No ainakin olen sitä kuullut ihan urakalla ja pikku hiljaa alan ymmärtää enemmän ja enemmän sanoja sieltä täältä.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Saksasta päivää

Mulla ei ole täällä konetta, joten oo voinu postailla. Tänkin kirjotan äkkiä kännykällä, jotta mun nettiaika riittäis.
Talli on oikein kiva. Iso paikka ja hienoja heppoja löytyy... Kaikki on tosi mukavia :) Mulla on vaan ihan äly tylsää täällä kämpillä, kun pääsen tallilta yleensä siinä 3 aikoihin. Eikä mun kämppis oo täällä kauheen usein:/ No ehkä tässä viikkojen aikana oppisin tuntemaan jotain vähän paremmin niin voisin olla vapaa-aikanakin jonkun kanssa täällä:) Käyn kyllä varmaan lentokentältä hakeneen tyypin kanssa Hampurissa shoppailemassa joku päivä :)

Olen päässyt ratsastamaan täällä myös ja muutoin tehtäviini kuuluu viedä heppoja laitsalle ja laittaa kuntoon :)

yritän kirjottaa vielä uudestaan, kun täällä olen :) muutoin teen kyllä jonkun megapostauksen kun täältä tulen. Lähtöpäivähän on 28.7

Kysykää toki jos kysyttävää. Pyrin vastamaan niihin mahdollisimman pian:)
Koska talli ei ole ns. Yksityinen niin voin kertoa tallin nimen : Reitstall Klövensteen. Googlaamalla löytyy tallin nettisivut!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Loppu....

Nimittäin blogin pitäminen. Kuten olette varmasti huomanneet blogiin kirjoittaminen ei ole oikein innostanut. Osa syynä oli koulukiireet, mutta niiden loppuminenkaan ei auttanut innostumaan postailemaan. Olen kuitenkin päättänyt kirjoittaa siellä Saksassa mikäli siihen on vain mahdollisuus. Siitä on kuitenkin varmasti vähän mielenkiintoisempaa kirjoittaa ja sitä on varmaan kivempi lukeakin. Ellei mulle anneta niin paljon heppoja hoidettavaks, etten jaksa :D
Kyllä pikkasen jänskättää, kun lähtöön on enää alle kuukaus! Lentoliput pitäis vielä varata, vaikka siis on ne jo katsottu valmiiksi. 
Uskon, että alkuun mua jännittää ihan sikana puhua muille, koska en voi käyttää kaikkien kanssa  suomea. Olen kuitenkin suht hyvä englannissa, mulla on vaan ollut aina vähän itseluottamus ongelmia sen käytössä.
Jos löytyy lukijoista sellassia, jotka on ollut joskus ulkomailla tallilla töissä, niin saa kertoa kokemuksia!  Huonojakin kokemuksia saa kertoa. Osaan sitten varautua paremmin  ;D. Olen tietoinen siis siitä, että elämä siellä ei ole pelkkää "unelmaa".


Moi!


Olen unohtanut kertoa varmaankin, että talli sijaitsee Pohjois-Saksassa Hampurin lähellä. 
Tallilla on kuulemma jotain miehiä, jotka siivoo karsinat. Tämä on hyvä juttu, että mua ei sitten käytetä siellä pelkkänä paskanlappaajana, koska sitä saan ihan tehdä Suomessakin.....
Mutta, mutta jännitävin vaihe mun tähänastisessa elämässä on heinäkuussa käsillä :) En ole edes ollut koskaan yksin lentokoneessa, mutta enköhän mä selviä :D



Vähän kuulumisia

Klo 6 aamulla pyöräilemässä tallille--> Kisoihin Tampereelle!

Klo 7 hevonen valmis ja sitten vähän narun päähän juoksemaan ennen  lähtöä.

Vesilahti 26.5 (C) Maija Reponen


Tessan kanssa on mennyt ihan hyvin. Mentiin sitten uhkarohkeana kisaamaan ensimmäinen alue Helppo A (Tessan eka sekä mun ) Tampereella 19.5. Mietin aluksi kävellessäni Tessan kanssa verkassa, että minne helkuttiin oon taas itteni pistäny, kun kisatovereina oli super hienoja heppoja kankeineen päivineen. No päätin, että mun on vaan pakko keskittyä omaan ratsastukseen. Radalle mentäessä Tessa pelkäs valehtelematta joka ikistä koulukirjainta! Se oli edellisistä kisoissa pelästynyt kesken radan koulukirjainta tms, ja luuli nyt, että kaikki koulukirjaimet syö sen. No sain Tessan ennen radan alotusta pienellä ärähtämisellä menemään normaalisti pelottavien kirjainten ohi. Tessa olikin radalla yllättävän hyvä, vaikkei vieläkään paras mahdollinen mitä se voisi olla.
Saatiin 59,7%( Toiselta 60% ja toiselta joku reilu 59%). Eikä näin ollen oltu edes viimeisiä, 12/22,  Eli sain olla tyytyväinen.

26.5 Vesilahdella oli vuorossa sitten taas alue A startti. Tein aika pitkän verkan (osaksi sen takia, että kisat olivatkitn puolituntia myöhässä), mutta jaoin sen pieniin osiin. Eli paljon välikävelyä. Radalla Tessa tuntui hyvältä, vaikka vieläkin paljon parempaankin pystyttäis. Paperin saatua käsiin, en voinut uskoa, että oltiin saatu 62%! ja lopulta sijotuttiin 7/40! Musta jotenkin tuntuu, että meille sopii paremmin nää vaikeemmat ohjelmat. Ehkä minä sekä heppa keskitytään paremmin, en tiiä.

Hyvä Tessa!

Olen kyllä oppinut hevosten kanssa sellaisen opetuksen, että kaikkea ei saa heti, eikä välttämättä seuraavana vuonnakaan, mutta kun jaksaa tehdä töitä, voi tavoitteensa saavuttaa. Mulla on ollut välitavoitteena päästä kisaamaan helppo A:ta ja nyt olen päässyt sen tekemään. Ulkomaille tallille lähtöä olen unelmoinut monta vuotta, ja lopulta vain päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja kas nyt olen sinne lähdössä. Kaikkeahan voi tässä välissä vielä tapahtua, mutta näin lähellä en ole koskaan ollut!! Toivottavasti kaikki menee kuitenkin suunnitelmien mukaan.  Aikasemmin joskus aikoinaan mulla oli haave, että pääsisin aluekisoihin ja lopulta senkin olen saavuttanut. Olen halunnut tuntea, miltä voitto tuntuu, ja sitä sain etenkin Barbun kanssa monesti kokea. Pienien tavoitteiden avulla pääsee porras kerrallaan kohti sitä päätavoitettaan.

Kiitti moi! (c) Maija Reponen

Noniin, mun seuraava tavoite on oppia saksassa uusia asioita ja kasvattaa mun itseluottamusta. 
Ensvuoden(?) tavoitteet Tessan kanssa (mikäli kaikki jatkuu ennallaan) startata vaativassa B:ssä ok tuloksin. Ollaan kuitenkin jo treenailtu valmennuksissa avoja ja sulkuja sekä laukanvaihtoja. Täytyy kuitenkin katsoa mihin Tessan rahkeet riittää. Sillä on ollut selässä kuulemma vähän aina sanomista sen jälkeen kun se varso (2007?)


Olkaapa siis lukijoina vielä, jos haluatte kuulla musta Saksan reissulta! Tietty voin välillä käydä muutenkin päivittellemässä blogia, jos siltä tuntuu.... Eli blogi säilyy näkyvissä. Aktiivista bloggailua en kuitenkaan näillä näkyvin tule harrastamaan. Tosin, en tiedä oonko koskaan kauheen aktiivisesti edes kirjoitellutkaan... :D

Super tepsu pääs isoon tarhaan! Meillä taas talli melkee tyhjä.. Tylsän hiljasta, mutta saa ainaki ridaa rauhassa....


JOS JOLLAIN ON TIEDOSSA PAIKKA (LÄHELLÄ RIIHIMÄKEÄ) JOHON SAIS HEPAN LAITSALLE, MUTTA YÖKS SISÄÄN, niin ottakaa yhteyttä, kiitos! Tessa haluu heinäkuuks laitumille, mutta en oo tollasta paikkaa löytänyt.....

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kesä on tullut blogiin!

Tein ITSE tuon hienon( siis kauhean) bannerin! Nyt on värit vaihdettu kesäisemmäks, joten eiköhän se kesä tule sieltä kohta oikeastikin! ;)

Lupaan tehdä kohta puoliin uuden bannerin, kun opettelin vähä tekniikkaa yhden blogin ohjeiden mukaan ja huomasin jopa, että niiden tekeminen on ihan hauskaa puuhaa :D Siihen asti joudutte kuitenkin katsomaan tuota mestariteosta :D Vähän ärsyttää omaan silmään sittenkin tuota ison kuvan epätarkkuus....

Tänään jatkettiin käynti työskentelyä ja ravi pätkiä. Hienoa ravia tuli :) Tessa oli oikeastaan todella tyytyväisen oloinen kokoajan, paitsi silloin kun vaadin takajalkoja enemmän alle vähän raipan avustuksella. Hieman haittasi menoa, kun en uskalla tai en saakkaan käyttää tuota leikattua jalkaa, jotta joskus menisi leikkaushaavat umpeenkin...
Huomenna ajattelin juoksuttaa.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Virushysteriaa ja siivous intoilua

Tessa rokotettiin torstaina sitä herpeshommaa vastaan. En tiedä onko sitten niin tarpeellinen, mutta ainakin nyt varmuuden vuoksi laitettu. Ei ainakaan tartte jälkikäteen miettiä, että miksi ei rokotettu. En oo oikein tajunnu alusta alkaenkaan tätä ihmisten hysteriaa. Tyyliin kuvitellaan, että ne virukset lentelisi tuolla ilmassa ja kohta kaikkilla olisi tuo tauti (joku ht.netissä oli kuulemma kysellyt, että tarttuuko se ihmiseen! Joo kohta ihmisellä on naama täys herpesrakkuloita! :DVITSI).

Kuitenkin tätä virusta on ollut aina liikkeellä, niin ei ole kysessä mikään uusi tauti. Muunmuassa itse olin myymässä parivuotta sitten satulaa, ja yhden piti tulla hakemaan se sovitukseen, mutta perui sen, koska niiden tallilla oli ollut herpestä silloin. Niin, että en sillon ainakaan muista kuulleeni tällaisestä hysteriasta, mikä nyt on päällä.

On hyvä, että Ypäjällä peruttiin ne kisat, koska silloin näytti siltä, että tauti levisi siellä. Oli sitten, mistä hyvänsä taudista kyse, niin tälläisessä tapauksessa on hyvä, että kisat peruutetaan. Mutta se, että melkein kaikki kisat koko Suomesta on peruttu, on ehkä vähän naurettavaa. Jos hevonen on terve, eikä tallillakaan kenelläkään ole tautia ja tallilla jonne mennään ei ole todettu normaalista poikeavaa, niin on yhtä turvallista mennä sinne kuin milloin tahansa muullonkin on ollut. Ainahan on vaarana, että tauteja tulee, kun liikutaan paikasta toiseen. Näitä tauti tapauksia on nyt tullut tietoon helpommin, kuin normaalisti olisi tullut.
No tämä oli minun mielipiteeni, ja ehkä ihan hyvä, että pari viikkoa pidetään taukoa kisaamisesta, jotta ei ainaakaan aiheuteta mahdollisuutta suurempaan taudin leviämiseen. En tiiä sitten, kun en mikään eläinlääkäri ole ja vähän ristiriitaista tietoa saa eri tahoilta.

Tessalla onkin ollut tässä viikon ajan vähän helpompaa, kun en ole itse voinut alkuviikosta ratsastaa ja nyt rokotuksen takia mennään rennommin. Menin eilen ja tänään selästäkäsin ja tein paljon kaikenlaisia harjoituksia. Sulkuja, avoja, peruutuksia, taivutteluja, voltteja. Voin vaan sanoa, että pitäisi enemmän tehdä käyntityöskentelyä! Huomaa miten se auttaa Tessalle. Silloin voin tehdä paljon erilaisia harjotuksia ilman, että sillä menee herne nokkaan. Käynnissä pystyn antamaan selkeämpiä apuja, ja Tessakin pystyy paremmin kontrolloida jalkojaan. Näin avutkin menee paremmin läpi :)

Siivosin tänään Tessan kaapin. Välillä sitä havahtuu, miten kaappi on mennyt ihan sekaisin. Yleensä, kun rupean siivoomaan saankin, jonkun villityksen, ja niin kävi tälläkin kertaa. Siivosin sitten muitakin paikkoja tallilla ja jatkoin ihan innoissani kotonakin :D Sitä vaan tulee jotenkin tosi hyvä mieli, kun huomaa aherruksen jälkeen tuloksen ja paikat ovat järjestyksessä!


Ennen

Jälkeen. En tiiä näkyykö kunnolla muutos, mutta kyllä mä sitä järjestin! :P


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kuvia





Istu läski!



Pää ylös!










Jeeps, on blogin pitäminen jäänyt taas vähän :( Ajattelin, että voisin yrittää, vaikka kirjottaa joka toinen päivä, niin asiaa ei olisi niin paljon ja näin olisi helpompi kirjoittaa. 

Tessa on ollut kotona ihan hyvä ratsastaa, mutta en ole saanut sitä oikein kisoissa samanlaiseksi yhtään. Enemmän energiaa täytyisi saada! Mun pitää tsemppaa itteeni, kun tuntuu, että se on jotenkin mun pääkopassa. Voisin kirjoittaa erikoispostauksen siitä kisajännityksestä ja myös motivaatiosta

Olemme kisoissa siis käynyt kolmesti. Käytiin Sammalistossa pienissä harkkakisoissa A-merkkin ja saatiin 61 ja risat. En kyllä yhtään odottanut noinkaan hyviä prossia, koska laukka voltit kusi totaalisesti ja unohdin jopa kerran radankin! Ärsyttää, kun kotona ei ole ollut mitään vaikeuksia...
Rengossa käytiin seurakisoissa Kn-special ja tuntu, että jouduin vaan matkustelemaan selässä, jotta Tessa pysyisi tasanen, koska jos olisin ruvennut vaatimaan, olisi edestä muuttunut epätasaiseksi. No saatiin kuitenkin 63,6% ja oltiin tokia. 
Hämeenkyrön aluekisoissa käytiin kääntymässä ja Tessa oli oikeesti ihan tahmatassu! Tasanen oli joo, mutta ENERGIAA! Ja siihen vaikuttaa varmasti myös se, etten hengittäny varmaan kertaakaan :D Siis en tajuu, miten en oo saanu itteäni kokoon nyt kisoissa ollenkaan. No eiköhän se tästä... Seuraavalla kerralla oikeesti ratsastan sen, ihan sama vaikka olisi sitten vähän epätasanen kuhan nyt ainaki reagois pohkeeseen! Mulla on ollut välillä tässä itseluottamus ongelmaa ja tuntuu välillä etten osaa yhtään enää ratsastaa :D

Hyppäsin Tessalla viime lauantaina. Tallikaverini, joka on enemmän hypännyt pisti mut kokoajan tekemään, niin en kerennyt niin paljon jännittämään. Tajusin kuinka tärkeää hevosen olla oikeesti suora, kun se tulee esteelle! Osasin tällä kertaa paremmin odottaa hyppyä, enkä ruvennut sooloilemaan liian aikasin hyppyyn. :D Mentiin vähän ratanakin ja korkeutta oli 90cm ja yksi okseri 100cm. Oho! Tessalla on niin kiva hypätä, kun on varma ja hyppää vaikka miten päin.

Seuraavana päivänä Tessa olikin tosi pirtee alusta asti, kun se on ollut vähän laiska aina alkuun, että sitä pitää herätellä.

Olin eilen nilkan leikkauksessa ja nyt mun nilkassa ei oo enää mitään romuja!! Vähän särkee välillä, mutta eiköhän viimestään loppuviikosta hepan selkään taas päästä.
Saksan reissu on varmistanut ja nyt täytyy vaan ostaa lentoliput sinne!! Sillon ainakin pyrin kirjottamaan tänne blogiin, koska varmaan enemmän kirjoitettavaa ja teitäkin varmaan kiinnostaa enemmän?=)


Tessa yrittää auttaa kesää! ;D

Ilta kävelyllä lauantaina!
Kävin hyppäämisen jälkeen illalla vielä kävelyttämässä Tessaa, kun mielestäni vanhempia hevosia on hyvä kävelyttää mahdollisimman paljon treenin jälkeen (ja ennen). En pidä koskaan Tessalla täysin vaapaata, vaan kevyempiä päiviä(2-3), jolloin joko kävelytän, juoksutan tai käyn kevyen maaston. Ja tietty viikko ohjelmaan sisältyy keskiraskaita päiviä :) Mitä mieltä te olette vanhojen hevosten vapaapäivistä ja liikutuksista?