Sairaalareissu

Lauantaina menin aivan normaalisti tallille. Sen piti olla aivan normaali päivä. Lähdimme maastoon kahden tallilaisen kanssa. Nyt tietenkin ajattelette että minulle kävi jotain maastossa. Ei käynyt. Eikä pahemmin muillekaan. Muuta kun yksi hevosista päästeli iloisasti pukkeja. Talillin kentällä päätimme vielä vähän ravailla ja laukkailla, kun tiet maastossa oli aika jäisiä. Eikä päästy kauheasti laukkailemaan. Tämä sama hevonen lähti taas hulluun pukkilaukkaan ja ratsastaja tippui selästä. Ratsastajalle ei onneksi käynyt kuinkaan, mutta hevonen oli ilmeisesti astunut ohjien päälle, jolloin suitset olivat hajonneet ja kuolain oli tehnyt "kivoja" haavoja kieleen. Siinä vaiheessa mietittiin että klinikalle varmaan pitäisi viedä (mutta lopulta ei vietykään, kun ilmeisesti klinikalla sanottiin ettei tarvitse).

No menin sitten seuraavaksi sen nuoren Soman. Olin ollut sillä edellisenä päivänä Sarin tunnilla ja se meni tosi kivasti. Sain paljon ohjeita miten ratsastaisin sitä. Aluksi juoksutin soman. Mietin vielä, että tää on ihan paska päivä. Se tuli vain jostain. En miettinyt mitään, että tippuisin seuraavaksi somalta vaan ajattelin vain maaston jälkeisiä tapahtumia. Aavistelin, että jotain tapahtuu, mutta en tajunnut että jotain näin kamalaa ja sompulla.
Eli kapusin selkään. Soma tuntui hyvältä. Mietin yhdessä vaiheessa, että tämähän menee hyvin. Kunnes:
En tiedä pelästyikö Soma tallin isoa jyllanin hevosta, joka lähti laukkaamaan (koko tanner tärisee silloin) vai mitä. Mutta kuitenkin Soma syöksähti laukkaan, enkä saanut sitä hiljentämään.
Lyhyellä sivulla tipuin seinään päin (joo kyllä, TAAAS!!) ja jäin ilmeisesti seinän ja Soman väliin.


Kun iskeydyin maahan, muistan ensimmäisenä sen kun näin jalkani! NILKKA OLI VÄÄRÄSSÄ ASENOSSA! Menin aivan shokkiin. Huusin kai jotain, että "MUN JALKA, VOI EIII, MUN JALKAAAA!!" Sitten vain otin jotenkin "vaistomaisesti" jalastani kiinni ja väänsin sen oikeaan asentoon!!! Tunsin kun luut muljuivat. Huusin kuin HULLU!!  

Kipu tuntui pieneltä siihen mitä tunsin henkisesti! Huusin varmaan suurimmaksi osaksi sen takia.  Koska ihmettelin jotenkin kun jalan vääntäminen ei tuntunut "miltään".

Onneksi tallilla oli yhden tytön äiti samaan aikaan, joka on sairaanhoitaja. Hän tutki jalkani. Samaan aikaan kun olin ihan tajuttomassa shokissa. Kysyin kokoajan, että "kävelenkö enään koskaan??!!" "MÄ HALUUN RATSASTAA VIELÄ!!"

Ambulanssihan siinä kutsuttiin ja olin vieläkin ihan shokissa. Olin jotenkin tosi vittumainen ambulansin työntekijöille vaikka nehän tuli vain auttamaan minua!

Minut kiikutettiin sairaalaan, jossa todettiin nilkassani olevan kaksi murtumaa (molemmin puolin nilkkaa) ja joku irtopala. Pääsin heti samana päivänä leikkaukseen. Olin pari päivää sairaalassa. Sain kipsin jalkaan.

Nyt sitten on kuusi viikkoa kipsi jalassa, joka tietää myös sitä, että en ratsasta ainakaan 6 viikkoon....

Onneksi tallillamme on ihania ihmisiä jotka hoitavat Barbua. Tessan tietenkin hoitaa sen omistaja, mutta Sari lupasi mennä onneksi sillä kerran viikossa!!

Tuo kauhukuva vääntyneestä jalasta pyörii aina välillä minun mielessäni ja saa ajattelemaan, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Mulla on ihan sellainen olo, että mun olisi pitänyt pysyä paremmin soman selässä. Sellainen, että mä luovutin. Se tunne oli silloin jo, kun olin tippumassa, että "mä en voi tippua nyt! Mä tipun tosi harvoin, mä en voi tippua taas!"

Oli miten oli, tapahtumaa ei saa muutettua. Enkä tavallaan oisi voinut tehdä mitään toisin koska Soma tuntui todella hyvältä ennen kuin pelästyi.

 Tänään pääsin sairaalasta ja kävin heti tallilla. Tuli kyllä vähän haikea mieli, kun katsoi muiden ratsastavan :(