lauantai 1. tammikuuta 2011

Tahtoo videokameran!

Just kun katoin noita videoita, jotka kuvattu kameralla, niin ärsyttävän huonolaatusia! Videokamera olisi aika jees! Mutta katsotaan nyt jos joku sen jossain vaiheessa ostaisi, jos tarpeeksi hyvin perustelen. :D Saisi hyvin otettua kaikkia treeni videoita.

Tänään uudenvuoden päivänä kävin maastoilemassa Barbun kanssa. Laukattiin aika paljon.
Eilen irtojuoksutin, ja oli aika vauhdikas... Pelkäsin, että juoksee päin seiniä!:/
Torstaina oli pitkästä aikaa Sarin tunti. Barbu oli vähän sen oloinen, että ei oikein jaksanut keskittyä. Pelkäsi sitä maneesin ovea. Vähän aikaa tehtiin siinä päässä voltteja niin, että oli asetettu pois pelottavasta hirviö ovesta... Sitten ku rupesi rentoutumaan niin jatkettiin koko maneesia. Laukka oli parempaa kuin ravi, tai tuli paremmin kuulolle laukassa. Mutta onneksi Barbu tuntui ihan hyvältä ravissakin lopussa. Tehtiin voltteja ravissa ja laukassa.

Kengittäjä käväisi viime tiistaina. Vähän Barbua jännitti. Oli hyvä ilme aina päällä, kun kengittäjä tuli silittämään vaikka päätä. Katsoi silmät suurina, että "Kuka sä nyt oikein kuvittelet olevas?!". Mutta oli Barbu muuten ihan rauhallinen.
Barbu oli ollut tallinomistajan mukaan aika normaali uudenvuodenaaton yönä, onneksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti