lauantai 14. tammikuuta 2012

video ja yks haaveilija

Tessasta kesällä. Kamera on laitettu maneesin reunalle ja sen takia ei ole kovin kummoinen. Laukkaa ei ole kuin yksi pieni pätkä, koska tallennus oli päättynyt 15 min kohdalla. (Olin siis tehnyt alkuverkat kyllä ennen kuin loitoin videoimaan)  Ärsyttää toi hölskyminen tuolta yläkropasta. Pitää saada joustoa lantioon, kun Tessalla on tuollainen aika hölskyttävä ravi + painaa ajoittain kädelle.

Kiva lukea tuolta muiden blogeista miten he ovat traanailleet. Minä se täällä vaan homehdun kotona vammasen nilkkani takkia. Junnaan paikoillani kun muut etenevät.

Lisäksi pahatapani on vertaa itseäni muihin ratsastajiin. Minua ärsyttää suunnattomasti kun itse en ole viellä edennyt kansalliselletasolle ja tuntuu vaan, että aika vähenee ja vähenee enkä pääse toteuttamaan tavoitteitani ja unelmiani. Vanhana mummonako minä vielä huokailen ja mietin, että niin minunkin piti joskus olla hyvä, mutta sen sijaan olin vain haaveilija?


 Eihän tälläinen ajattelu mihinkään tietenkää johda tai ainakaan vie eteenpäin, mutta surettaa vaan ja tälläisinä hetkinä tämä tunne tulee erityisesti esiin. 

Jos meillä olisi enemmän rahaa niin tietenkin eteneminen olisi nopeampaa, koska olen aina halunnut käydä valmennuksissa vaikka joka päivä, jos siihen olisi mahdollisuus. Mutta ei minulla ei ole huippuhevosia alla, eikä valmennuksia monena kertana viikossa. On vain pakko rämpiä itsensä läpi harmaan kiven, vaikka se sitten kestäisi vähän pidempään ja jonain päivänä saan todeta etten ollut vain haaveilija.

If you can dream it, you can do it
näin kliseesti todettuna.

1 kommentti: