Elämää Saksassa

Vaikka olenkin täällä Saksassa vaan kuukauden, elän täällä ns. arkea. Oikeastaan voisi sanoa, että asun yksin täällä, koska mun kämppis on aika harvoin kotona ja jos on niin yleensä iltaisin vaan nään sitä. Joudun täällä tekemään kaiken niin kuin omassa kämpässä tekisin. Siivoan, käyn kaupassa, teen ruokaa, tiskaan ja pesen pyykkiä. Kotona tietty olen näitä tehnyt, mutta aina on ollut joku jonka kanssa jakaa nämä tehtävät. Olen siis täällä hypännyt ihan aikuisen elämään, vaikka kuulostaakin ainakin omaan korvaan tyhmältä ja ajattelette varmaan, että voivoi nyt se tuolla itkee kun joutuu ite tekemään kaiken. Nojoo, mutta asia olisi paljon yksinkertaisempi, jos olisin Suomessa. Tuttuja ihmisiä olisi kuitenkin ympärillä, kaupassa on helppo käydä, kun tuttuja ruokia ja jos ei ole ne lukee omalla äidinkielelläni, mitä ne sisältää ja olen kuitenkin tutussa kotimaassani!
Täällä mulla oli vastassa ihmisiä, joita en ollut koskaan ennen nähnyt ja joudun kommunikoimaan heidän kanssaan vieraalla kielellä. ( vaikka onneksi alkuun oli auttamassa vähän mun pomo, joka puhuu suomea). Kaupassa olin alkuun ihan hukassa ja tuntu etten löydä mitään järkevää. Miettikää täällä lähes kaikki kaupat on kuin lidlejä ja en ole kauheasti lidlissä käynytkään Suomessa. Ja kaikki lukee Saksaksi! No ei auta muuta, kun yrittää saada mieleen koulussa opittuja ruokasanastoa ( ja olen siis vasta saksan aloittanut lukiossa). Onneksi olen pikkuhiljaa ruvennut löytämään aineksia mistä tehdä järkevästi ruokaa, josta riittäisi vaikka kolmeksi päiväksi.
Olen oppinut paremmin myös katsomaan mitä ostan, eli jos löytyy halvempi vaihtoehto otan sen. En halua tuhlata rahojani.

Se mun "vara" pomo on tosi mukava ja hänen miehensä, koska he ovat kuskanneet mua kauppoihin ja sinne Hampuriin. Lisäksi mun vara pomon kanssa on helppo puhua englantia. On järkyttävää miten huomaan välillä jälkeen päin, kun olen sanonut jotain, että miten päin peetä sanoinkaan asian. No onneksi, mut on ymmärretty suurimmaksi osaksi :)
Olisi kuitenkin kivempaa, jos olisi jotain mun ikäsiä enemmän, joiden kanssa viettää myös vapaa-aikaa. Tallilla vaan ei ole helppoa tutustua kenenkään, kun tuntuu että kaikki käy milloin käy. Lisäksi tuntuu, että kokoajan tulee vastaan uusia ihmisiä ja tuolla on oikeestaan tosi paljon vähän vanhempaa väkeä.



Tänään tallilla käytiin kunnon maastossa. Siellä on siis ihan ratsastusreiteiksi tehtyjä reittejä. Ja kun kysyin kuinka iso metsä oikein on niin vastaus oli, että ISO! :D
Lisäksi ratsastin sen 5 vuotiaan. Pomon tyttö avusti mua. Huh, voin sanoo, että mua eikä heppaa ei ihan helpolla päästetty :D Tää heppakin kokeilli pariin otteeseen mun reaktiokykyä tekemällä jotain ihme pukkikiitoa, kun vähän alkuun raipalla käskin. Tämän jälkeen ei sitten enää haitannutkaan.... Voin kyllä sanoa, että kyllä siinä sydän vähän pamppaili, koska edellinen hurja putoaminen on vielä takaraivossa.... No mutta toivotaan ettei se enää tee tollasta.. ( Joo ku näin kirjotan niin saatte varmaan seuraavana lukee jotain ambulanssi kertomusta :D)

Ainiin oon kai unohtanu kertoa, että käyn siis joka päivä tallilla, ja olen siellä suunnilleen 6 h riippuen kuinka paljon hommaa on.

Kännykkä ei anna lisäillä mitään kuvia, joten tyhjennän sitten kotona puhelimen kuvat tänne :) Nokian kännykkäänkään ei pysty ilmeisesti lataamaan edes blogger sovellusta?!