
Ravissa tehtiin avoja. Välillä meinasi vain kääntää päätä eikä taipua, mutta kun itse taas tajusin mitä olin tekemässä, niin nekin sitten onnistui ihan hyvin. Laukassa voltteja sekä vastalaukkoja niin, että täyskaarron jälkeen jatkettiin samaa laukkaa. Vastalaukkoissa rupesi vähän painamaan kädelle. Niissä asetin liikaa ulos sekä sisäjalka meni liian taakse. Hevonen tuli parempaan tasapainoon korjattuani tämän.
Vastalaukkojen jälkeen pidettiin pieni hengähdys tauko. Sen jälkeen vielä ravia hetken. Siinä oli taas vähän aikaa työstettävä, että kuuntelisi. Vastalaukat kun on vielä vähän vaikeita niin ratsastettavuuden laatu siitä vähän kärsii, mutta harjoittelemallahan nehän vain paranee :)
Maanantaina siis Barbua vähän juoksutin rennosti. Tiistaina ratsastin. Barbu oli itseasiassa aika hyvä. Nostin parit kerrat vastalaukkoja, sekä Barbu teki tosi hyvän keskiravin.
Torstaina ja perjantaina Barbu meni ihan ok, mutta tuntui, että ei ihan ole mukana hommassa. Perjantaina menin myös vähän puomeja.
Lauantaina kävin maastossa. Barbu oli ihan innoissaan. Varmaan siksikin, kun koko viikko oltiin maneesissa vain menty. Alkuun piti kyttäillä ravissa joka puskaa ja laukoissa oli vähän vauhdikas, vaikka kyllä sen kiinni ihan hyvin sai. Oli mukavan lämmin, ja tietkin oli sopivan sulia, itseasiassa kivan pehmeitä.
Tänään irtojuoksutin Barbun. Sillä oli vähän meno päällä.
Ensiviikolla pakotan jonkun kyllä kuvaamaan Sarin tuntia ja siskon viikonloppuna muuten kuvailemaan!! :D
Sain kännykästä otettua maastossa videoimani videot ja kuvat. Siis sarjassamme taas erittäin mielenkiintoisia! :D
Sain kännykästä otettua maastossa videoimani videot ja kuvat. Siis sarjassamme taas erittäin mielenkiintoisia! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti