sunnuntai 21. elokuuta 2011

wannabe este-ja kenttäratsastaja

Hyppäsin tänään Tessalla esteitä. Mukana menossa oli sekä tallikaverini Sini ja hänen hevosensa Cokis sekä kuvaaja Maria. Kiitos hänelle kuvista!:)

Mentiin aluksi ihan vain puomeja, jonka jälkeen nostettiin pystyksi. Mentiin myös yhtä ristikkoa. Lisäksi vielä harjoitelimme banketille menoa ja alastuloa. Ylös hyppääminen oli ihan helppoa Tessalle, mutta alastulossa oli alkuun erimielisyyksiä. Mutta keksi hyvän keinon. Kun yskin samaan aikaan pyysin Tessaa alaspäin, niin se suostui silloin menemään. Jos en yskinyt, ei onnistunut. Hassua! Voi olla, että kun itseäni jännitti myös, joten yskiminen teki jotenkin rennommaksi lihaksia tjn? Sini uskalsi Cokiksen kanssa mennä myös hautaa (hauta, jonka yli pitäisi hypätä banketille), mutta minä en ihan siihen ryhtynyt.

Lopuksi menimme pientä rataa,vaihtelevin tuloksin... Ristikko, pysty ja Banketti. 

Mutta tässä kuvia. Huomatkaa minun mahtava esteistuntani. En siis hyppää säännöllisesti, josta johtuu tuo karmaiseva istunta :D..




lentäviä puomeja


meillä molemmilla on silmät kiinni

ööö...:D





voi luoja näitä mun asentoja!:D






Laitanko liikaa kuvia? Vai onko hyvä, että kuvia on paljon?

4 kommenttia:

  1. Kiva, että on paljon kuvia!

    Hyvinhän tuo hyppääminen näytti sujuvan. Itsekin on täysin vannoutunut kouluratsastaja, mutta tänään olin hyppäämässä maastoesteitä, ja se oli oikestaan ihan kivaa :D

    VastaaPoista
  2. Jep! Kaikki tallilla on ihan et oo, Satu hyppää!:D Mutta hyppääminen oikeesti ihan kivaa, kun esteet on sopivan korkeita mulle :)

    VastaaPoista
  3. Satu se oli okseri, ei ristikko =DDDDD

    VastaaPoista
  4. no ihan sama! Se oli ristikkona :DD

    VastaaPoista