lauantai 6. elokuuta 2011

Ypäjän kisat

Juu, nyt voin heti sanoa tähän alkuun, että kisat ei menny hyvin! Mutta aloitetaan ihan perjantaista, jolloin lähdettiin Ypäjälle.

Matka sujui hyvin. Oli muuten aika sydäntä särkevää, kun juuri ennen lähtöämme Barbu katseli tarhassaan, kun laitettiin Tessaa traileriin ja sillä oli ihan sellanen ilme, että "Hei, mä oon TÄÄLLÄ. Etteks te ota mua mukaa?!" Olen melkein 100% varma, että Barbulla en tule enään kisaamaan ja jos/kun kuntoutunut niin myydään kevyeeseen käyttöön..


Löydettiin karsina Ypäjällä ja Tessa oli tosi rauhallinen, vaikka uusi paikka (tai no on se kyllä monesti Ypäjällä ollut varmasti). Kävelytettiin kuitenkin hetkinen Tessaa ennen kuin laitettiin karsinaan.

Käytiin katsomassa kaikki kisapaikat lävitse jo illalla niin ei tarvinnut sitten aamulla ihmetellä enään. Kun ne oli etitty käytiin vielä heittämässä iltaheinät ja kaurat Tessalle. Me yövyttiin vähän hieman pidemmällä Minkiöllä. Kun oltiin saavuttu yöpymispaikkaan, muistin, että olin sitten hienosti unohtanut KANNUKSET kotiin! Soitin kansliaan, että tietäiskö ne, että myydäänkö kisapaikalla kannuksia ja vastasivat, että aika varmasti kyllä löytyy. Sieltä sanottiin, että jotkut Parkanon ratsutarvikke- kaupan myyjät yöpyvät siinä niin voi siitä sitten käydä kysäsemässä vaikkapa.
Iskä sitten lähti katsomaan, että löytyisikö kannuksia. No sieltä tietty LÖYTYI, onneksi!

Aamulla joskus 7 aikaa kisapaikalla antamaan heinät ja kaurat. Olin illalla jo tehnyt letit valmiiksi, niin oli enään sykeröiden teko jäljellä. Harja kyllä on niin JÄRKYTTÄVÄSSÄ kunnossa, että häpesin niitä sykeröitä. En ole muutenkaan mikään kovin hyvä tekemään niitä sykeröitä ja kun vielä on tollainen huonompi harja, niin näytti kyllä hirveiltä.

8 aikaa suunnilleen aloin verkkaamaan. Noustessani satulaan saappaiden vetoketju hajosi!! Eikun teipillä kiinni vain. Onneksi tuomari ei siitä välittänyt. Aika huomaattomasti saatiin kiinnikkin. Verkkasin ehkä joku puoli tuntia. Tessalla oli tosi paljon energiaa verkassa. Oli ihan muuten ok tuntuinen kyllä.
Radalla sitten ylimääräisen energisyyden päälle vielä jännitys.
Heti alkupysähdyksessä alkoi peruuttamaan! Tiedän, että varmasti itse jäin suuhun kiinni tjn.  Volttikahdeksikon suoristuksesta tuli liian hätäinen ja toinen voltti oli liian ahdas. 4-kaarisella oli etupainoinen ja viimeisellä kaarella tuli tahtirikko, koska meinasi nostaa laukan. Tässäkin itse jäin jotenkin vasempaan ohjaan kiinni.
Ekassa laukannostossa Tessa rupesi jotenkin riekkumaan. Minulla oli kokoajan tunne laukassa, että Tessa voisi singota johonkin suuntaan ihan minä hetkenä hyvänsä, samoin vapainohjin käynnissä. Joo ja vaihtoi sitten myös laukankin hienosti lävistäjälle...

Voi olla, että tuota ylienergisyyttä lisäsi kaura. Tunti oli vain väliä, kun sai sen ja aloitin verkan. Eli jos olisin tässä ollut järkevä olisin jättänyt kauran antamatta. Mutta enpä sitäkään taas tajunnut.

Saatiin 55% ja risat. Mä olen niin pettynyt itseeni! Mutta tietenkin vasta tokat kisat Tessan kanssa. Ainahan se on hakemista alkuun, kun täytyy miettiä, että miten ratsastaa erilaisissa tilanteissa uutta hevosta. Tessakaan ei ole mikään koulukisakonkari eli kun lähdetään kisoihin niin silloin pääsee hyppäämään!

Tykkäsin kyllä Ypäjän hevosopistosta kisapaikkana. Hienot puitteet! Varmasti tulen uudestaan vielä!:)
Ensiviikolla olisi sama ohjelma Porvoossa! Ehkä silloin menisi jo vähän paremmin. Nyt, kun rupesin miettimään niin, mulla ei oo oikeestaan koskaan mennyt tuo Helppo B:3 ohjelma hyvin... Siihen voisi tulla muutos vaikkapa sitten ensiviikolla!!
 

Kuvia Ypäjältä


http://mollamaija.kuvat.fi/kuvat/Hevoset%202011/Kisaviikot%202011/Lauantai/


jalat miten sattuu

Ilmeisesti menin myös hieman kevyessä istunassa laukkaa... hmmm..

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Miten saat nuo "lisäsivut" tonne ylös?

    VastaaPoista
  3. Meet sinne ulkoasu paikkaan ja sitten sieltä jostain se pitäs saada. Kun en muista ihan tarkkaan

    VastaaPoista